ESIKOULU

Kuopion steinerkoulu Virkkulan esiopetus järjestetään koulun yhteydessä Asemakadulla toimivissa esikoulutiloissa. Esiluokan opettajana toimii Minna Lommi. Kuopion steinerkoulun esikoulussa on vuosittain noin 12 esiopetuspaikkaa.

Steinerpedagogisen esiopetuksen lähtökohtana on kodikas ympäristö, missä kasvattajalla on keskeinen osa lapsen opetuksellisena esikuvana, jäljittelyn kohteena. Esikoululaisen tahdon ja aisteja vahvistavan kehityksen pohjana ovat työkasvatus (kättentyöt, retket, kodinomaiset askareet) sekä taiteellinen prosessi (sadut, maalaus, musiikki ja muovailu). Toiminta on sidottu viikko- ja vuodenaikarytmiin. Kuusivuotiaan esikoululaisen itsetunnollista ja sosiaalista kehitystä on luova leikki.

Lapsi liittyy maailmaan toiminnan ja kokemisen – ei käsitteiden kautta. Liikunnan ja leikkien avulla lapsi oppii hallitsemaan ja koordinoimaan liikkeitään ja kehoaan. Fyysisen kasvun tukena on puhtaasti tuotettu ravinto.

Esiopetuksen toteuttaminen tapahtuu Kuopion steinerkoulu Virkkulan alaisuudessa. Esiopetus kuuluu valtioavun piiriin ja on maksutonta. Esiopetus noudattaa koulun lukukausia, yhteistuntimäärä on 700 h lukuvuosina. Esiopetus tapahtuu aamupäivisin klo 8.00 – 12.00 välisenä aikana. Esikoululaisilla on mahdollisuus iltapäivisin iltapäiväkerho-ohjaukseen. Esiopetusta antaa steinerpedagogiseen varhaiskasvatukseen perehtynyt varhaiskasvattaja.

Yhteistyö vanhempien kanssa on keskeinen lähtökohta esikoululaisen kasvuprosessille. Yhteistyö luo ilmapiiriä, joka on lapsen kasvuympäristö.

Yhteistyön pohjana on alkuhaastattelu, vanhempien kirjoittama lapsen elämänkerta sekä yhteiskeskustelut. Vanhemmille järjestetään steinerpedagogisia vanhempainiltoja sekä erilaisia luentotilaisuuksia. Osa vanhempaintyötä ovat myös yhteiset vuodenaikajuhlat ja muut päiväkodin ja koulun tapahtumat.

Esiopetuksen alussa opettaja ja vanhemmat laativat lapsen esiopetussuunnitelman. Keskustelun pohjalta opettaja pystyy havainnoimaan lapsen aistialueiden kehitystä sekä sosiaalisia taitoja. Keväällä vanhemmilla on mahdollisuus esiopetuksen päätöskeskusteluun opettajan kanssa. Opettajan antama palaute pohjautuu vuoden aikana tehtyyn lapsihavainnointiin. Keskeinen ajatus palautteen antamisessa on, että lapsen oppiminen on elämää ja elämä oppimista.

Miksi Steineriin?

Miksi valitsisin Steinerkoulun?

Mitä Steinerkasvatus tarkoittaa?

Miten Steinerpedagogiikka eroaa muista?

Tutustu toimintaamme ohjaaviin periaatteisiin!

Mitä se maksaa?

Esiopetus on maksutonta.

Esikoululaisten iltapäiväkerhosta peritään Kuopion kaupungin perusopetuksen iltapäiväkerhohoitomaksujen mukaiset kerhomaksut. Jos lapsi osallistuu toimintaan enintään 12 päivää kalenterikuukaudessa, on kuukausimaksu 120 euroa. Jos lapsi osallistuu toimintaan yli 12 päivää kalenterikuukaudessa, on kuukausimaksu 160 euroa. Elokuun toimintamaksu on kaikille 120 eur. Koulujen loma-aikoina toimintaa ei järjestetä. Toimintamaksu peritään jokaiselta kuukaudelta, jona lapsi osallistuu toimintaan.

Esikoululaisten iltapäiväkerhomaksuista ei ole mahdollista hakea kaupungin myöntämää maksuvapautusta, mutta hakemuksen voi esittää rehtori Anne Kosuselle samoin perustein ja liittein, kuten Kuopion kaupunki ohjeistaa.